Tuulta ja sydämiä

Tänään on pyrytellyt lunta ja tuuli on puhaltanut sitä vasten kasvoja riippumatta siitä, mihin ilmansuuntaan pyöräilin. Ei onneksi kovin lujaa, mutta kuitenkin. Piirrustusintoni toimii tätä nykyä vain luentojen aikana, joten päiväkirja on siirtynyt takaisin sanalliseen ilmaisuun.

Tietynlainen karkista pidättäytyminen sai takapakkia ja julistin karkkipäivän torstaille ihan vaan torstain kunniaksi. Ja koska teki mieli pysähtyä Tokmannin kohdalla puistelemaan lunta silmälaseista.

Ystävänpäivä on kohta ovella. Sen huomaa oikeastaan kauppojen laajentuneesta pinkin roinan valikoimasta ja Farmvillen jokakeväisestä kamppanjasta erilaisen pikselirihkaman muodossa. Onhan se arvokas asia muistaa ystäviään edes kerran vuodessa, mutta ylikaupallisuus, sydämiä halailevat pehmonallet ja prinsessanpinkit höyhenhärpäkkeet saavat oksentamaan koko touhulle. Kortit sentään ostin. Näytän ne tosin täällä vasta postikuljetuksen jälkeen, vaikka mahdollisuus siihen, että joku neljästä onnellisesta kävisi sen täällä vilkaisemassa on mitätön.

Katselimme etnisen maantieteen tutkimusta varten Jos rakastat -leffan. Taas se nähtiin, mihin suomielokuvat pystyvät. Nauroimme parini kanssa ihan hulvattomasti ja pohdimme jälkikäteen enemmän tarinan ilmiselviä ja typeriä aukkoja, kuin itse toiseuden näkymistä ja siinä elämistä suomalaisessa katukuvassa.

Täällä taas, väsyttää

Tentti takana, voi rentoutua. Tai no, sitä olen kyllä tehnyt tarpeeksi jo ennenkin tenttiä... Ja koska minä en jaksa ja mielessä ei ole mitään ideaa, päädyn postaamaan tähän uusimman korttini + kaksi muuta vähän aiemmin ostettua.

Tekijää ei sanota missään, karton kortti. Ystävänpäivän alla kauppoihin tulee muutenkin kaikkea ihanaa. Harvemmin lähetän kyllä kortteja minnekään, ostan ne vain itselleni.

...Ja sitten kaksi Raija Nokkalan korttia, "Hyppäävä päivällinen" ja "Peilikuva". Kah, en huomannutkaan niiden nimiä aiemmin! Kissa + meri -aiheethan ovat aina ehdottomia ja katsokaapas noita punaisia pikku taloja, miten voi olla niin suloista?

Hei kuulkaa! On kevät!

Tänään oli ihana päivä. Nousin kohtalaisen varhain kellon pirahtaessa yhdeksää ja kömysin aamutakissani tarkastamaan netin tilannetta. Hiljaistahan siellä oli, perskula. Ikkunan takana koivujen paljaat oksat lensivät tuulen mukana ja patteri hönki lämmintä ilmaa tupaan. Yliopistolle oli asiaa vasta yhdeksi ja aloin valmistautumaan urhoollisesti puolen kilsan reissuun kahdentoista maissa.

Möyrysin (aamutakissa edelleen :D) siis keittiöön tarkistamaan pakkaslukemia. Toissapäivänä oli kunnon pakkanen, mutta se on laskenut pikkuhiljaa, onneksi.
 - Jaaha, viisi astetta plussaa...
*kääntyy pois*
 - MITÄ?
Totta se oli! Suojasää! Riemu raikukoon kunnahilla! Kevät on täällä! Viimeksi tuntui keväiseltä marraskuussa, kun ilma leppeni pikkupakkasen jälkeen. Kuinka voi olla ihminen näin helposti huijattavissa?

 

Nuo lipputankojen narut pitivät ihan upeaa meteliä. Kuin olisi ollut jättimäinen, melodiantajuinen tuulikello pauhaamassa kesän tuloa. Ilma oli niin raikas ja kaunis että! Lisää tällaista, kiitos!

Buahahaa!

Olin ihan unohtanut tuon Tintti-projektini. Jätin sen tarkoituksella jäihin, kun huomasin pahoja puutteita sen esilletuonnissa, mutta koska monta kuukautta on jo mennyt, enkä siltikään ole palannut sen pariin, niin antaa olla. Tulkaa sitten nillittämään siitä asejutusta, en tiedä itsekään mikä minuun meni viime kesällä kun sitä kirjoitin. Taisin vain unohtaa kaikki Pikon ja Fantasion New York -seikkailut totaalisesti. Haha.

Mitäs tänään? Harvinainen vapaapäivä ja tenttiin aikaa kolme päivää. Luinko siihen? No en, perskule! Tarkoitus kyllä oli, mutta havahduin vasta keskipäivän tienoilla ja loppupäivän, no..

Siis tässä ei ole enää mitään järkeä. Sikäli kun olen ikinä nähnyt järkeä Egmontin kanssa toimiessani. Kun vaan miettii, millaisessa järkestyksessä se on tuonut Suomeen Pikon ja Fantasionkin. Oliko järkevää jättää melkein kaikki Fournierin seikkailut välistä, oliko? Kyllä Nicin ja Cauvinin keskinkertaisuuden alapuolella löllyvä ryönä julkaistaan kokonaisuudessaan, muttei Tora Torapaa tai Kodo le Tyrania! Sinä suuri ryönä! Ja minä oikeasti odotan sitä päivää, että saisin lukea Que Arretera Cyanurea omalla kielelläni, eikä tarvitsisi turvautua kielitaitoiseen kaveriin.

Ja siis koko ideahan on se, että Conanin 64-pokkari on jo yli viikon ilmoitettua julkaisupäivää myöhässä. Kyllähän sen ymmärtää, että elämässä tapahtuu kaikkea, mutta voisi siitä edes jotenkin ilmoittaa. Toisaalta nämä jokapäiväiset R-kioskikierrokset tuovat mieleen ne viime vuodet, jolloin vahtasin Niiloja ja Luupäitä huuto.netistä ja antikvariaateista. Kunnon aarteenmetsästyksen lumoa, jea!

Argh! Luupäät 6! En saa mielenrauhaa ennen kuin löydän sen!

P&F vs. Tintti osa 3

Kahden kimppa.

Tämä vertailu voidaan aloittaa vasta Kultasaksisen ravun jälkeen, jolloin juoppo kapteenimme astuu mukaan tarinaan (krapulassa, totta kai.) Tintti vietti siis alkukautensa yksin Miloun kanssa. Piko sai puolestaan Fantasion rinnalleen jo ennen albumimuotoisia julkaisuja. Ehkä tästä johtuu sarjojen erilainen ote ns. ”toisen päähenkilön” käsittelyssä. Tintissä Tintti on tarinoiden ehdoton päähenkilö ja sankari, Kapteeni Haddock, vaikka kasvaakin roolissaan ja ruutumäärässään, pysyttelee partiolaisen varjossa. Tämä ongelma vaivaa osittain Pikoakin, vaikka olen perinteisesti tottunut pitämään Pikoa ja Fantasiota samanarvoisina päähenkilöinä (mitäs menin lukemaan aluksi sellaisia tarinoita, joissa voimasuhde on kunnossa). Ehkä oikeampi ilmaisu olisi pitkä ja mutkikas: Piko on päähenkilö, mutta Fantasio hyvin, hyvin lähellä samaa arvoa.

Ongelmaksi muodostuu se, että osassa liki 50 seikkailusta Fantasio on selkeä toimija (Haisaaren vanki, Kodo le Tyran), osassa taas Piko (Kone, joka näki unia (paitsi ettei se sitten ollutkaan Piko vaan joku hitsin robotti), Hämäräperäinen hylky, Kuplamiehet, Karkotettujen laakso) ja osassa molemmat yhdessä (Buddhan vanki, Brezelburg, New York, Australia, Kauhun kyydissä, Vauvanhoitoa Sieninevassa, Palombian diktaattori…).

Mutta jos nyt tehdään karkea jaottelu Piko vs. Tintti ja Fantasio vs. Haddok?

Piko vs. Tintti

(Juupeli kun kuvat eivät sovi vierekkäin...)Tinttiä on tehnyt ainoastaan Hergé, Pikoa taas, odotash.. seitsemän pääsarjaa, eli yhteensä 11 tekijää/piirtäjäparia. Se luo tiettyä epäsuhtaa hahmojen välille, sillä pidemmässä juoksussa Pikolle on ehtinyt syntyä enemmän henkeä ja syvyyttä. Kuten myös ylilyöntejä (osa tekijöistä käsittelee hahmoa hieman oudolla tavalla). Piko ei ole myöskään niin yksioikoinen, saatikka nuhteeton. Ennemmin määrittelisin rehellisyyteen pyrkiväksi, milloin se on mahdollista. Hahmojen alkoholinkäytöstä täytyy tietenkin mainita. Tinttihän juo ainakin kerran kunnon humalat teloitusta odotellessaan, mutta muuten vakuuttelee olevansa absolutisti. Piko taitaa olla kohtuukäyttäjä, kuten kunnon ranskalaisen kuuluukin (ikuinen sota siitä, asuvatko Piko ja Fantasio Ranskassa vai Belgiassa on ~ ikuinen, mutta olen itse Ranskan kannalla.) Tosin tottumattomampi hän on kuin Fantasio (ainakin Fantasion mukaan, vaikka molemmat tulivat gorillakaivoksilla ihan yhtä känniin). Suhteesta naisiin sitten omassa osiossaan, jookosta, tässä on vähän hankala.

Piko on Tinttiä dynaamisempi hahmo, mikä voi johtua suurelta osin piirrosten ja viivojen erilaisuudesta. Tintti puhuu mieluummin (paljon!), selvittää ja päättelee, Piko toimii ja tekee aivotyön siinä ohessa. Ja pitää sanoa, etten ole ikinä, ikinä nähnyt Tintin kunnolla raivostuvan samalla lailla kuin Pikon. Ehkä hänellä on vain hyvät hermot? Tintti on lisäksi ideologisempi hahmo, hänelle oikea ja väärä näyttäytyvät hyvinkin selvästi ja hänellä on vankat aatteet oikeastaan kaikesta. Hieman hahmojen maailmankuvaan (ja miksei tekijöidenkin) liittyy myös se, että Tintti voi ampua kohti (mutta pahus, luodit ovat lopussa), Piko ei. Eihän Tintti tappomielellä ole ampumassa vaan vähän kuin Lucky Luke, retreästi, mutta kyllä hänet useasti nähdään uhkailemassa pahista aseella tai vastaamassa luotisateeseen hiekkadyynin takaa. Se on ristiriitaista, kun ottaa huomioon, että Tintin ideologia ei salli tappamista, armahtihan hän Picarotissa kuolemaantuomitut vallankaapparit. Pikon taas en koskaan muista uhanneen ketään aseella ampumismielessä, karatea hän kyllä käyttää toisinaan (aika harvoin, jos ei oteta huomioon sitä Tokio-albumia ja minähän en ota). No, Brezelissä hän kyllä ampui automaatilla, mutta ilmaan (Spip: varo sen kanssa, voit osua lintuun) ja Palombiassa räjäyteltiin surutta metamol-pommeja, mutta metomol vaikuttaakin vain metalleihin pehmittäen ne ja tehden aseet käyttökelvottomiksi. Syynä voi olla sekin, että Franquin oli pesunkestävä pasifisti (käy ilmi myös Niilo Pielisistä). Kohtalokkaassa kuussa kyllä listittiin mafiosoja aika lailla, mutta pistoolin päässä heiluikin Luna (Piko yritti vain pysyä kannoilla..).

Molemmilla on into seikkailuun, Pikolla päämäärän, Tintillä sen itsensä vuoksi. Selvää ajautumistakin on huomattavissa. Pikon viholliset eivät ole niin moninaisia eivätkä murhanhimoisia kuin Tintin, eikä hän joudu yhtä usein hengenvaaraan. Poliisien kanssakaan ei satu kahnauksia kuin kerran pari (Musta säde). Tintti taas on todella, todella hanakka joutumaan pulaan niin roistojen, kuin poliisienkin suhteen. Dupondtit vangitsevat hänet aina milloin minkäkin tekaistun syyn nojalla, tyhmät pollarit! Sairaalaankin Tintti joutuu aina silloin tällöin (= kohtuu usein). Voisi oikeastaan väittää, että Tinttihän se tässä rajua elämää viettää, vaikka tuskin onkaan ikinä nokkaansa työntänyt yöbaarien sykkeeseen.

Tintti osaa myös käsitellä luontevasti mitä tahansa konetta. Tämä näkyy jo ihka ekassa Tintissä, jossa matkaa Neuvostoliittoon ja takaisin painetaan ties millä vempeleillä itse tehdystä autosta puupropellilla korjattuun lentsikkaan. Tuhatkaunon tapauksessakin ei kun vaan varastetaan helikopteri ja lähdetään takaa-ajoon pitkin Geneve-järveä. Vuorikiipeilijänäkin hän on vailla vertaa. Piko? No, hänen onnistui pysäyttää karannut höyryveturi Triangelin iskiessä, mutta sopivaa vipua etsiessä oli mennä hermot itse kullakin. Piko ei hallitse lentokonetta sen paremmin kuin Fantasiokaan (vaikka TV-sarja muuta väittäisi) ja siksi urheiden kenraalien salaliitto oli sortua. Milläs pudottelet metamol-pommeja Palombian armeijan päälle, jos et saa konetta ilmaan? (Onneksi Tiina Kitariina tuli auttamaan pojat pulasta.) Mutta hei! Kyllä Piko ja Fantasio osaavat purjehtia (olkoonkin, että toinen vähän räyhää ja toinen angstaa).

Haddok vs. Fantasio

(Pahoittelen Fantasion kuvaa.) Fantasion ja Haddokin rinnastaminen on tosiaan karkeaa, sillä, kuten sanottua, pidän Fantasiota toisena päähenkilönä. Luonteensa puolesta hän on kuitenkin lähempänä Haddokia kuin Tinttiä. Haddokiakin on tehnyt vain yksi tekijä, mutta hahmo on silti monessa suhteessa Tinttiä moniulotteisempi monine itsesyytöksineen, hullunhetkineen kuin isällisine käytöksineenkin. Paljon kypsempi hahmo, näkeehän sen tosin ulkonäöstäkin :D.  Pikosta ja Fantasiosta Fantasio on samoin se railakkaampi osapuoli. Ei nyt niin selvästi, kuin Tintissä, mutta onpahan kuitenkin. Fantasio on Haddokia (uhka)rohkeampi hahmo, jos rohkeudeksi voi tulkita vaaralliselle matkalle lähdön ilman suurempia miettimisiä. Tässä suhteessa Fantasio on lähempänä Tinttiä: ystävien turvallisuus menee muun edelle. Monissa Tinteissähän (päällimmäisenä vanha kunnon Tiibetti) Haddok on tarinan jarruttava osapuoli kaikkine aavistuksineen ja poislähtemisineen. Tuleehan hän aina takaisin matkaseuraan, mutta hetken nitkuteltuaan (ja vahvistusryypättyään :D). Fantasio on puolestaan oman parivaljakkonsa leikillisempi ja innostavampi osapuoli (se makkarasota ja imukuppikengät) Pikon yrittäessä vetää hivenen tiukempaa linjaa. Mutta kuten FPA (Fantasio PääOsassa)-seikkailusta näkee, hän hallitsee myös päähenkilön hommat Pikon nukkuessa kajuutassa huumattuna/lorvaillessa Burman viidakoissa. Hän ei ole vain päähenkilön kaveriksi luotu hahmo, vaan pystyy seisomaan omilla jaloillaan (ja räyhäämään Niilolle Niilo Pielisissä). Haddokia olisi hankala nähdä ilman Tintin tukea.

Haddokia ja Fantasiota yhdistää mielialan nopea vaihtelu. Tintti ja Piko ovat tasapainoisempia hahmoja oman psyykensä kanssa. Niin kuin kaikilla neroilla, Fantasiolla ja Haddokillakin on ajoittaisia masennuskausia viinapullon parissa.

Molemmat polttavat piippua, kuten Muumipappakin. Fantasio poltti alussa tupakkaakin, mutta päätyi nopeasti tähän hiljentäen samalla tahtia. Ai niin ja se ikäero? Tintillä ja Haddokilla sitä on roimasti, Haddokhan voisi olla (ja hikipedian mukaan on) Tintin isä, kun taas Pikolla ja Fantasiolla ikäeroa on tuskin viittää vuotta enempää. Sekin muuten riippuu piirtäjästä ja tämän eri kausista. Alkupään Franquin – tarinoissa ero näkyi, sittemmin se on kaventunut olemattomiin Franquinin keskivaiheen töissä ja varsinkin Tome&Janryn tarinoissa. Sitten tuli Èmile Bravo ja lätkäisi seinälle taas isomman ikäeron. Ota siitä sitten selvää. Sovitaan, että sitä ikäeroa on 0-2 vuotta, okei?

Kuvien lähteet: googlella kaikki, totta kai. Tekijöinä Pikon ja Fantasion osalta  Janry, Tintin ja Haddokin osalta Herge.

Kortteja ja tenttejä

Päätin tehdä parannuksen ja yrittää ottaa tämän bloggailun vakavammin. Lukijoita ei ole, mikä ei kyllä yhtään ihmetytä, sen verran uusi, pieni ja hajanainen juttu tämä on. Alunperinhän loin Tähtikatveen, jotta minulla olisi joku sivusto, jolle postata talteen (ja toivottavasti joskus luettavaksi) niitä juttuja, joita en ihan halua pöytälaatikossa pitää ja jotka toisaalta eivät sovellu feikkarin tai rajoitettujen foorumien piiriin.

Mutta siis, pidemmittä puheitta.

Minulla on omituinen hinku kortteihin. Olen pyrkinyt välttelemään Yliopiston paperikaupassa käyntiä, sillä sen korttivalikoima pesee normaalit marketit mennen tullen, enkä pystyisi poistumaan sieltä ilman muutamaa korttia. Niin kävi nytkin. Kas tässä uusimmat:

Äitini on tartuttanut minuun lumon Matta Wendelin korteista. Ja mikäs siinä, kauniitahan ne ovat. Entisenä lammastilan tyttönä minun on muutenkin hankala hyljeksiä yhtäkkään lammasaiheista korttia.

Mikäli mitään sain pienestä ruotsinpräntistä selvää, kyseessä on Christina Björkin ja Lena Andressonin maalaus. Ihanan vanhahtava tunnelma, hämärää huokuvat vinttiportaat ja Ihana, ihana kissan tervetulotoivotus.

Kunnon runo/mietelause-kortti pitkästä aikaa. Ennestään seinällä taitaakin roikkua jo kolme tätä sarjaa. Ihan summilla en niitäkään osta, vain ne, jotka oikeasti näyttävät hyviltä.

Tänään oli lisäksi kartografian tentti. Se taisi mennä ihan hyvin, sain ainakin vastattua kaikkiin tehtävänantoihin, toisin kuin osa muusta porukasta. Karttojen luonti on hurjan mukavaa, vaikka itse taidankin panostaa enemmän miellyttävään väritykseen ja asetteluun kuin itse kartan sanomaan. Ihan totta, se on kuin värityskirjaa värittelisi ^_^!
Siinä kaikki tänään. Kiitos.

Ps: Öh? Kukahan on se pakistanilainen tyyppi, joka on tätä käynyt katsomassa?

Typerä luento ja kartografiaa

Pakkasta oli tänään melkein se 20 astetta.

Nyt potuttaa!

Suuri kokeilu

Okei. ihan ensimmäiseksi, tämä on testi. Ja erittäin kova sellainen (olenhan tumpelo tekniikassha)? Viime päivinä minut on vallannut vastustamaton halu pitää päiväkirjaani sarjakuvamuotoisena ja koska tämä blogi ei ole sitoutunut mihinkään ilmaisuun, voi panna ne tännekin.